Minä:

Nainen

23-vuotias

kärsin syömishäiriöstä

ex - sekakäyttäjä

pakko-oireinen häirikkö

ja paljon muuta...

 

*****************************************************************************************************************************'

Pistin blogin pystyyn omaa mielenterveyttä ajatellen. Vapauttavaa kirjottaa ongelmistaan ja toivottavasti saada palautetta lukijoilta. 

Alku:

12 vuotiaana koitin ensimmäisen kerran lääkkeitä sekaisin. Elämäni ei ollut mitenkään huonossa jamassa, vanhemmat olivat yhdessä ja koulussakin olin "suosittu". Ehkä minulla oli vaan tylsää ja ajauduin tätä kautta hakemaan jotain jännitystä elämään.

Ekoina kertoina otin muutaman hassun unilääkkeen sekaisin masennuslääkkeiden kanssa ja huomasin että siitä meni kivasti tokkuraan. Nopeasti olinkin kavereiden vanhempien lääkekaapeilla tyhjentämässä purkkeja ja napsin mitä käsiini sain. 

Otin aina masennus- , uni- tai muita mielialalääkkeitä joista aika nopeasti lähti taju. Seuraavat päivät meni sumussa. En vielkään tiedä miksi jäin koukkuun, koska en muista että koskaan olisi ollut hauskaa tokkuroissa. Ehkä halusin huomiota..

Kaksi vuotta napsin silloin tällöin lääkkeitä. Vanhempani eivät koskaan huomauttaneet asiasta mitään, vaikka varmasti huomasivat lääkkeiden katoavan mystisesti.

Lopetin lääkkeiden käytön siihen kun otin liian suuren annoksen ja näin harhoja, se säikäytti minut todella..

 

Keskiosa:

8 luokalta eteenpäin en siis enää napsinut pillereitä, enkä niitä kaivannutkaan. Alkoholia kului "normaali" nuoren tavoin. Löysin kivan poikaystävän, jonka kanssa olimmekin sitten yhdessä melkein kolme vuotta..

Valmistuin peruskoulusta ja pidin välivuoden. Sain töitä ja välivuosi venyi (olen edelleen välivuodella).

 

Nyt:

Alkuvuonna jouduin leikkaukseen josta minulle määrättiin särkylääkettä. Olin jostain lukenut että siitä saa kunnon potkut vekslaamalla.. Päätin kokeilla ja oikeassa olivat! En ollut koskaan saanut niin hyvää olotilaa lääkkeillä.

Viikon verran leikin lääkkeillä, kunnes tajusin että jos en nyt lopeta käy huonosti. Itseni kohdalla ainakin pätee lause; Kerran narkkari, aina narkkari...

Yhtäkkiä jostain nousi olotila, että vartaloni on vääränlainen. Olen 162cm pitkä ja painan noin 56kg. Aloin tarkkailemaan syömistäni ja liikkua. Tästä on kohta vuosi aikaa, ja en osaa enää syödä. En anna itseni syödä! Morkkis mikä iskee jos syön kokonaisen lautasellisen ruokaa on jotain järkyttävää. Sallin itseni popsia muutaman suupalan ja sitten lopetan. Olen pystynyt puhumaan ongelmasti nykyisen mieheni kanssa sekä joidenkin ystävien. Tiedostan että minulla on ongelma, mutta en ole halukas parantamaan tapojani. Se onnistumisen tunne mikä tulee kun ei ole syönyt koko päivänä kunnolla on parasta! Ei siinä enää välitä onko nälkä vai ei. En ole koskaan päivää syömättä tai paastoa, vähintään leivällä elätän itseni. Jokin aikaa sitten oksentelin ruokaa ulos, koska tuntui että tukehdun siihen. Totesin onneksi että oksentelu ei ole minun juttuni. Pidättäydyn vain syömästä.

Tämän kaiken myötä olen huomannut, että minusta on tullut vainoharhainen. Iltaisin tarkistan ovet, ikkunat, hellat ja johdot moneen kertaan. Päivisin kun lähden liikkeelle näissä tarkasteluissa menee tovi. Tuntuu että kaikki tulee samaan syssyyn, ja oudointa on omasta mielestäni se, että tiedostan ongelmani. Tulee tunne, että olenko todella näin säälittävä että haen huomiota tällä tavalla. Kertomalla kaikille ongelmistani. Tuntuu että moni ajattelee minun vain näyttelevän jotta en jäisi unholaan.. Mutta ongelmat ovat todellisia.

Ei mene päivääkään ettenkö ajattele, että voisinkohan ottaa pari tablettia huiviin ja rauhottua. Enkä vieläkään näe lääkkeiden nauttimista vääränä.. Miksei voisi ottaa jos kerta haluaa ? Eikö ole tärkeintä, että itsellä on hyvä olo ? Ruokailu pyörii myös mielessäni hetkittäin; Pärjäisinkö tämän päivän yhdellä leivällä vai teenkö ruokaa ja otan siitä muutaman suupalan. Entä jos syön ja ihmiset näkee sen ? Rakastan kuulla kommentteja miten laihalta näytän ja siitä, että minun ei pitäisi enempää laihduttaa. Mutta haluan laihtua. Haluan painaa 48kg! 

 

**********************************************************************************************

 

Ehkä tämä teksti riittää aluksi. Kellokin lähenee jo yhtä. Menen pehkuihin ja tulen kurkkaamaan aamulla uudestaan.

Öitä!